top of page

Seven jalanjäljillä – Pyhiinvaellusmatka Pohjois-Espanjan Pedrenaan



Kilpagolfissa on paljon suuria persoonia, mutta yksi oli kaikkein valovoimaisin. Seve Ballesteros valloitti ihmisten sydämet taianomaisella pelillään ja elämää suuremmalla karismallaan. Tero Parkkinen teki pyhiinvaellusmatkan Seven synnyinseuduille Pedrenaan ja pelasi samalla hiekkarannalla, missä Matador hioi lyöntinsä aina uudelleen huippukuntoon.

Seve Ballesterosin peliura oli todella komea mutta samalla liian lyhyt. Kuten hänen elämänsä. Käsittämättömän lyöntivalikoimansa lisäksi golfmaailma rakastui hänen persoonaansa. Oma ainoa kohtaaminen Seven kanssa vuoden 1995 The Openissa oli lyhyt, mutta se riitti selittämään hänen valovoimansa. Ja nosti miehen erityiseen asemaan ammattilaispelaajien joukossa. Lopulta luin kaiken hänen tarinastaan ja seurasin sitä loppuun saakka erityisellä intohimolla. Koko ajan sisällä paloi halu vierailla Seven synnyinseuduilla. Se toteutui viimein keväällä 2022.

Kaikki eivät ole seppiä omalla maallaan. Seve oli synnyinseudullaan Pedranassa aina vain maanviljelijän ja puutarhurin poika. Kaikesta menestyksestä huolimatta se varjosti hänen elämäänsä. Seven kotiklubi Real Golf de Pedrena on läheisen Santanderin kaupungin yläluokan kohtaamispaikka - nimensä mukaisesti kuninkaallinen kenttä. Ja on sitä aika vahvasti edelleen.

Seven isoisä myi aikoinaan osan pelloistaan klubille ja kentän ykkös-, nelos- ja kuutosväylät kulkevat suvun vanhoilla viljelysmailla. Jos Seve oli syntynyt jalkapallokentän läheisyydessä, olisi hän todennäköisesti jalkapalloilija. Golfareiden onneksi hän varttui golfkentän vieressä.

Pedrenassa ei ollut paljon tekemistä; siellä joko viljeltiin maata, kalastettiin tai oltiin töissä klubilla caddiena. Jos halusi pelata golfia, oli kylän nuorilla kuitenkin ongelma: kentälle ei ollut mitään asiaa. Siksi Sevekin suuntasi läheiselle Somon hiekkarannalle.

Mukana 7-vuotiaalla oli vain yksi maila, kuuluisa rautakolmonen, johon oli itse tehty varsi. Aluksi pienet kivet toimivat palloina. Täällä luotiin pohja yhdelle golfin hienoimmista kappaleista.

Vierailu Somo Beachilla pysäyttää. Aivan lahden toisella puolella näkyy Santanderin kaupunki. Pienelle maanviljelijän pojalle se oli kuitenkin niin kaukana. Näkökentässä on myös Espanjan kuninkaallisen perheen palatsi. Täällä Seve todennäköisesti päätti, että pikkukylän pojasta tulee lopulta golfmaailman kuningas.

Samalle hiekkarannalle hän palasi myös myöhemmin urallaan. Rautakolmonen kädessä. Hakemaan uutta inspiraatiota ja asennetta, jolla voisi taas nousta majoreissa suurimpiin otsikoihin.

Ballesterosin ja Sotan golfperheessä on kaikkiaan 16 ammattilaista. Seven setä Ramon Sota johdatti suvun pelaajapolkua. Hän oli myös ensin caddie, voitti Espanjan mestaruuden ja oli jopa kuudes Masterissa. Myös Seven isoveljet Baldomero Jr., Manuel ja Vicente olivat opettavia ammattilaisia, ja Manuelilta löytyy myös yksi voitto Euroopan Tourilta.

Poikien isä työskenteli puutarhurina Pedrenan golfklubilla, jossa Severiano debytoi caddienä jo 9-vuotiaana. Pian nuorukainen livahti iltaisin kentälle - tai hyvin aikaisin aamusta. Rakkaus lajiin syntyi ja vahvistui; yhdellä mailalla hän kehitti kyvyn lyödä erilaisia lyöntejä joista tulisi myöhemmin tunnetuksi.

Golfklubilla hän tutustui myös tulevaan vaimoonsa. Ehkä Seven avioliitto Santanderin suurpankin johtajan tyttären kanssa kuvaa osaltaan hänen tahdonvoimaa. Se oli vastoin kaikkia klubin sosiaalisen elämän etikettejä eikä ikinä olisi pitänyt olla mahdollista.

Real Golf de Pedrenan jäsenet eivät koskaan antaneet todellista tunnustusta omalle pojalleen. Jotain kertoo sekin, että Seven patsas on klubin porttien ulkopuolella ja vasta viime aikoina hänen kuviaan on nostettu klubitalon seinille “Seve Roomiin.”

Seve kutsui omaa missiota “Destinoksi” - rohkeudeksi ja haluksi, sisäiseksi paloksi, joka johdatti hänet voittoihin.

Hieman alle 17-vuotiaana Seve päätti siirtyä ammattilaiseksi ja sai tuen isältään. Päätös kannatti. Mielenkiintoinen fakta on se, että Seve ei ikinä kilpaillut amatöörinä; ansioluettelossa on vain viisi Pedrenan klubin caddiemestaruutta.

“Olin 18-vuotiaana Espanjan paras ja vuotta myöhemmin Euroopan paras”, Seve on todennut vaatimattomasti.

21-vuotiaana vuonna 1976 todellinen tähti oli viimein syntymässä. Seve sijoittui toiseksi The Openissa ja vähän myöhemmin hän voitti ensimmäisen kerran Euroopan Tourilla. Kaudella 1978 hän oli nuorin voittaja PGA Tourilla. Seuraavana vuonna olikin jo pääpotin vuoro, kun Matador vei The Openin Lythman St. Annesissa.

Seve valloitti heti koko golfaavan maailman ja Britteinsaarilla hän oli aina yleisön lemmikki. Espanjalainen teki sen herrasmiesmäisesti, toki menestystä auttoi komea ulkonäkö ja valtava karisma.

Seve voitti lopulta 93 kilpailua ympäri maailmaa, joista 50 tuli Euroopan Tourilla. Majoreita hän vei kaikkiaan viisi. Ehkä lähtemättömimmän vaikutuksen hän teki hienoilla Ryder Cup -esiintymisillään mm. Jose Maria Olazabalin kanssa (kuvassa oikella).

Ballesterosin valloittavassa persoonassa oli myös toinen puoli, eikä hän ollut ihmisenä kaikkein helpoin. Uraa varjosti myös selän loukkaantuminen, josta hän ei suurta numeroa ikinä tehnyt. Puhuttiin myös masennuskausista.

Seve ei lopulta koskaan asunut missään muualla kuin Pedrenassa koko elämänsä aikana. Kentän yläpuolella kukkulan päällä rakentamassaan talossa hän vietti aikaansa, ja suunnitteli pihapiiriin omat väylänsä. Talo on vain muutaman sadan metrin päässä synnyinkodista.

Ja loppu on myös traaginen. Seve kuoli vain 54-vuotiaana vuonna 2011, kun hän kävi erittäin julman taistelun aivosyöpää vastaan. Seve oli yksin mutta koko golfmaailma seurasi hänen taisteluaan.

Moni kutsui Seven lyöntivalikoimaa eräänlaiseksi ihmeeksi. Mies oli eri mieltä. “Ihmeitä tapahtuu vain harvoin, minä löin niitä lyöntejä koko ajan.” Teksti: Tero Parkkinen 2023


bottom of page